Joensuun Vasemmistoliitto ry
Tiedote 18.7.2012
Vapaa julkaistavaksi heti
Joensuun Vasemmistoliitto julkaisee 25 kuntavaaliehdokasta ja kuntavaaliohjelman seuraavalle valtuustokaudelle. Joensuun Vasemmistoliitto tavoittelee 40 kuntavaaliehdokasta, 6 kunnanvaltuutettua ja paikkaa kunnanhallituksessa.
Kuntavaaliohjelma 2012:
Kaupunki olemme me
Jokaisella on oltava mahdollisuus hyvään elämään iästä, sukupuolesta, syntytaustasta, terveydentilasta, varallisuudesta, uskonnollisesta vakaumuksesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Joensuussa on pyrittävä köyhyyden ja syrjäytymisen poistamiseen. Joensuun on oltava kestävän kehityksen kaupunki, joka ottaa ympäristönäkökulmat huomioon kaikessa toiminnassaan.
Joensuun Vasemmistoliiton kuntavaaliehdokkaat kuuntelevat kuntalaisen ääntä ja ottavat sen mukaan päätöksentekoon. Jokainen mielipide on arvokas, sillä kaupunki olemme me kaikki.
Avoin päätöksenteko
Ihmisten on voitava vaikuttaa omiin asioihinsa. Demokratia on liian usein karannut kuntalaisten valitsemilta luottamushenkilöiltä läpinäkymättömiin hallintorakenteisiin ja muuhun turhaan byrokratiaan. Joensuun Vasemmistoliiton tavoitteena on tämän suuntauksen pysäyttäminen ja toimivan lähidemokratiamallin kehittäminen.
Joensuun Vasemmistoliitto vaatii Joensuuhun avointa politiikkaa. Päätökset on tehtävä avoimesti kaikilla tasoilla aina lautakunnista kaupunginhallitukseen. Vuoden 2013 alussa käyttöön otettava uusi hallintomalli keskittää valtaa ja hämärtää vastuukysymyksiä, joten mallia on muokattava noudattamaan edes demokratian perusperiaatteita. Päätöksenteon on oltava avointa kaikissa vaiheissa, ja kaupunkilaisille tulee tiedottaa muistakin kuin jo päätetyistä asioista. Merkittävistä kaupungin kehittämistä koskevista kysymyksistä voidaan järjestää neuvoa-antavia kansanäänestyksiä.
Julkiset palvelut kaupungin omin voimin
Kunnilla on vastuu peruspalvelujen järjestämisestä, ja luottamushenkilöiden päätökset vaikuttavat jokaisen ihmisen arkeen. Joensuun Vasemmistoliitto kannattaa peruspalvelujen järjestämistä mahdollisimman kattavasti lähipalveluina asuinpaikasta riippumatta. Joensuun tulee tarjota asukkailleen monipuolisesti ja edullisesti erilaisia kulttuuri- ja liikuntapalveluja. Kaupungin on tuettava lasten ja nuorten vapaa-ajan harrastuksia, kuten kulttuuria ja ei-kilpailullista seuratoimintaa. Yhteisöllinen toiminta ehkäisee tehokkaasti syrjäytymistä ja lisää hyvinvointia.
Joensuun Vasemmistoliiton mielestä paras lähtökohta on, että kuntien palvelut tuotetaan pääsääntöisesti omina palveluina. Julkisten sosiaali-, terveys- ja koulutuspalvelujen kilpailutus on johtanut veroparatiisiyhtiöiden tuloon markkinoille ja moniin muihin ongelmiin. Meille väitetään, että näille ratkaisuille ei ole vaihtoehtoa. Se ei ole totta, toisenlainen politiikka on mahdollista. Kyse on vain siitä, ketkä tätä politiikkaa tekevät.
Toimiva kaupunkirakenne
Kaupunki kuuluu kaikille. Sitä varten tarvitaan toimiva julkinen liikenne, joka kytkee lähiöt ja kaupungin ulkopuoliset taajama-alueet kaupunkiin ja mahdollistaa joustavan liikkumisen paikasta toiseen. Joensuun Vasemmistoliitto vaatii kattavaa ja kohtuuhintaista joukkoliikennettä ja opiskelijoille, työttömille ja eläkeläisille 50 % alennusta paikallisliikenteessä. Pyöräilymahdollisuuksia tulee parantaa. Uusien asuinalueiden rakentamisessa on otettava paremmin huomioon erilaisten asuntotyyppien sekoittaminen, ja palvelujen tulee olla riittävän lähellä ihmisiä.
Kaupallisuuden ja erilaisen kontrolloinnin lisääntyminen rajoittaa asukkaiden oikeutta yhteisen kaupunkitilan käyttöön. Joensuun Vasemmistoliiton mielestä julkisen tilan tulee olla avointa kaupunkilaisten omaehtoiselle aktiivisuudelle, kuten kulttuurille; haluamme nähdä taidetta mainosten sijaan! Joensuun on tarjottava keskusta-alueella avoin ja maksuton WLAN-yhteys. Kaupungin tulee lisätä viheralueiden määrää ja huolehtia niiden kunnosta. Kaupunkitilan tulee olla turvallista ja syrjinnästä vapaata.
Kaupungin omaisuuden järkevä hallinnointi
Joensuun kaupunkikonserniin kuuluu 22 tytäryhtiötä. Yhtiöittämisen myötä suuri osa Joensuun taloudesta on piilotettu kansalaisten tavoittamattomiin, minkä lisäksi kaupunki on joutunut tukemaan tytäryhtiöitään ja takaamaan niiden lainoja yhteensä kymmenillä miljoonilla euroilla. Joensuun Vasemmistoliitto vaatii, että myös kaupunkikonsernin tytäryhtiöiden hallinnossa on ryhdyttävä noudattamaan avoimuuden periaatetta. Kaupunkilaisilla on oikeus tietää, mihin heidän verorahojaan käytetään.
Joensuun kaupungin taserahastoissa, niin kutsutuissa tulevaisuusrahastoissa, on rahaa 69 000 000 €. Rahastojen sääntöjen mukaan niitä voidaan käyttää muun muassa ”elinkeinopolitiikan tavoitteiden tukemiseen”. Menneiden aikojen tulevaisuus on kuitenkin juuri nyt. Joensuun Vasemmistoliitto esittää kaupungin rahastojen sääntöjen muuttamista siten, että niiden omaisuutta voidaan käyttää esimerkiksi homeongelmaisten koulujen ja päiväkotien kunnostamiseen. Pienemmät sairauskustannukset ja lasten parempi terveys ovat todellinen sijoitus tulevaisuuteen.
Heinäkuuhun mennessä vahvistetut ehdokkaat:
Dannenberg Alia, tutkija, FT
Haimi Toivo, järjestötyöntekijä, yht.yo
Hakalisto Kasperi, teologian yo
Hakkarainen Samuli, ajaja, asentaja
Järvinen Anni, fil.yo, medianomi (AMK)
Kangas Markus, opiskelija
Kangas Matias, luokanopettajaopiskelija
Karppinen Sonja, kasvatustied.yo
Kettunen Antti, yht. yo
Kokko-Ronkainen Niina, tekstiilinhoitaja
Korhonen Riitta, sosionomi (AMK)
Marjomaa Esko, FT, huoltomies
Nevalainen Aino, opiskelija
Orava Joni, FT, tutkija
Perttu Hugo, toimistopäällikkö
Puhakka Antero, pääluottamusmies, yliopistonlehtori
Reijonen Juha-Pekka, sekatyömies, opiskelija
Saarelainen Antti, suurtalouskokki, yht.yo
Saarinen Tuija, FT, tutkija
Suihkonen Jaana, opiskelija
Tahvananainen Petteri, kirvesmies
Tirkkonen Jani-Matti, tutkimusavustaja
Turunen Helena, lähihoitaja
Turunen Jaakko, palveluneuvoja, opiskelija
Ventola Timo, eläkeläinen, teatteriohjaaja
Lisätietoja:
Jaakko Turunen,
Joensuun Vasemmiston puheenjohtaja,
0407489248