Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä kiittää aloitteen ripeästä ja perusteellisesta valmistelusta. Hienoa, että Pyhäselän yläkoulussa on jo kokeiltu maksutonta aamupalaa alueen nuorisotyöntekijöiden toimesta. Vastauksessa todetaan, että kokeilu koettiin hyväksi, mutta sen toteuttamiseen tarvittaisiin lisäresurssia. Lisäksi koulukuljetukset tuovat haastetta maksuttoman aamupalan tarjoamiseen. Nämä ovat haasteita, mutta ne voidaan voittaa.
Aamupalan valmistaminen sekä tarjoilu tulisi pilotin kokemusten perusteella ostaa Polkka Oy:ltä. Se on varmasti fiksua. Polkassa arvioidaan, että aamupalan elintarvikekustannukset olisivat vuositasolla 300 000-500 000 euroa. Sen lisäksi henkilöstökustannukset olisivat vuositasolla noin 200 000 euroa. Kustannukset tuntuvat suurilta ja ehkä myös hieman yli mitoitetuilta. Tätä samaa toimenpidettä valmistellaan tällä hetkellä useassa eri Suomen kunnassa ja laskettu hintalappu on pienempi.
THL:n kouluterveyskyselyn mukaan huomattava osa peruskouluikäisistä ei syö aamupalaa joka arkiaamu. 8- ja 9-luokkalaisista jopa 41,4 % jättää aamupalan väliin. Se on huolestuttavaa.
Näemme, että tarjoamalla maksuttoman aamupalan voisimme tukea vaikeassa tilanteessa olevia perheitä sekä lisätä lasten ja nuorten tasa-arvoa. Perheiden tukeminen on meille ensiarvoisen tärkeää. Erityisesti kaikki lapsiköyhyyttä vähentävät toimenpiteet ovat tarpeen. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä pitää tärkeänä, että maksuton aamupala voisi edetä laajempaan kokeiluun. Olisi hienoa, että asiaan voitaisiin palata ensi vuoden talousarvion laadinnan yhteydessä.