Viime vuodet Suomessa ollaan pohdittu uusien hävittäjäkauppojen hintoja. Pelkät hankintahinnat vaihtelevat 7-10 miljardin haarukassa. Kun tähän lisää huolto- ja ylläpitokustannukset pääsemme vuosien saatossa vielä suurempiin summiin.
Suomi hankkii myös uusia merivoimien taistelualuksia, Visby-luokan korvetteja. Tämä 1,2 miljardin euron päätös tehtiin jo syyskuussa 2015. Päätös tehtiin ohi budjetin, tilanteessa jossa tuore pääministeri Juha Sipilä vakuutti televisiossa kansakuntalle, että rahat ovat loppu.
Tuorein ihastelun kohde on poliisille hankitut panssaroidut ajoneuvot, jotka kestävät kiväärin luoteja, miinoja ja maksavat 400.000 euroa kappale. Suomen poliisin mukaan luvassa on “näkyvää partiointia katukuvassa säännöllisesti”
Kaikki tämä maksetaan verorahoilla hallituksen ja hallituspuolueiden päätöksillä.
Toisella puolen aitaa asiat eivät ole samanlaista kulutusjuhlaa. Sipilän hallituksen syntilista on pitkä kuin nälkävuosi. Työntekijät, pienyrittäjät, työttömät, opiskelijat ja muut jotka eivät kuulu hallituksen teeseurakuntaan ovat saaneet kokea leikkauksia tai tukien indeksien jäädyttämisiä. Opiskelijat erityisryhmänä on paimennettu takaisin lainapainotteisempaan toimeentuloon, vaikka Suomi on varakkaampi kuin koskaan.
Sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden valvomiseen hallitukselta löytyy rahaa vaikka ohi budjetin, mutta kansalaisten hyvinvointi tulee kakkossijalla. Tällaiseen päätöksentekoon on moni suurempikin imperiumi romahtanut.
“Väinö Linnan Lahtista mukaillen, minä sanon, että jos jostakin tulis vielä semmonen ihminen, jonka päätä ei olis ihan kokonansa tällä koohotuksella sekoitettu. Meinaan ettei se ymmärtäis mailman menosta muuta kun sen mikä on järjellistä ja tarpeellista, niin sanon minä että se ihmettelis.”, summaa tilanteen Joensuun vasemmistoliiton puheenjohtaja Juha-Pekka Reijonen.