Vasemmistoliiton Tolkkua työelämään -kampanja haastaa uudistamaan työelämän lainsäädäntöä ja käytäntöjä muuttuvan maailman tarpeisiin. Kampanjan aikana vasemmistoliiton kansanedustajat kiertävät koko Suomen puhumassa työelämästä ja sen laadusta ja Vasemmisto tekee joukon avauksia, jotka tähtäävät työelämän tolkullistamiseen.
Joensuussa vierailevat kansanedustaja ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen sekä kansanedustaja Paavo Arhinmäki sunnuntaina 2.10. Yleisötilaisuus järjestetään kansalaistalo Soropissa kello 12:30-14:00. Tapahtumassa kahvitarjoilu, tervetuloa!
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä on jättänyt aloitteen vähimmäispalkkalaista. Palkat määräytyisivät Vasemmiston mallissa jatkossakin työehtosopimusten mukaan, mutta laki asettaisi vähimmäispalkan, jota pienempää korvausta ei työntekijälle voi maksaa. Suomessa ei ole lakisääteistä vähimmäispalkkaa, koska palkat on perinteisesti sovittu työ- ja virkaehtosopimuksissa. Suomessa on työ- ja elinkeinoministeriön selvityksen mukaan lähes 225 000 palkansaajaa, joiden palkoista ei ole sovittu lainkaan työ- tai virkaehtosopimuksilla.
Jo nyt valtaosassa Euroopan maita on käytössä lakisääteinen vähimmäispalkka. Vuoden 2015 alussa EU:n 28 jäsenvaltiosta 22:ssä oli käytössä kansallinen vähimmäispalkka.
– On täysin käsittämätöntä, että Suomen kaltaisessa maassa ei ole vielä käytössä lakisääteistä minimipalkkaa, vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson ihmettelee.