Sosiaali- ja terveyslainsäädännön uudistus on parhaillaan lausuntokierroksella kunnissa. Joensuun Vasemmisto ilmaisee huolensa siitä, ettei lakiluonnoksessa mainita sanallakaan, miten suunnitteilla olevien valtavien sote-alueiden tarkastustoimi on tarkoitus järjestää.
Luonnoksen mukaan Suomi jaetaan viiteen sote-alueeseen, joista jokainen vastaa oman alueensa palvelujen järjestämisestä, ja palvelujen tuottamisvastuu on kunnilla ja kuntayhtymillä. Kunkin alueen vuotuinen kokonaisbudjetti tulee olemaan vähintään miljardin euron luokkaa. Kuitenkaan sote-alueiden tarkastamiseen ei lakiluonnoksessa viitata millään tavoin.
– Jos laki tulee voimaan nykyisessä muodossaan, sote-alueen yhteinen tarkastuslautakunta vastaa ainoastaan järjestäjäosapuolen tarkastamisesta, toteaa Joensuun Vasemmiston varapuheenjohtaja Alia Dannenberg. – Sen sijaan joka ikinen palveluntuottaja – kunta tai kuntayhtymä – vastaa itse omasta tarkastuksestaan. Kun tarkastusvastuu voi jakautua jopa kymmenien eri tarkastuslautakuntien kesken, lopputuloksena on tilanne, jossa koko sote-alueen taloudesta ei ole kokonaiskuvaa kenelläkään.
Jos sote-alueita ei tarkasteta kokonaisuutena vaan ainoastaan osissa, niiden taloutta on myös mahdotonta valvoa koordinoidusti. Tämä puolestaan johtaa taloudelliseen tehottomuuteen ja avaa pahimmillaan mahdollisuuden suoranaisiin väärinkäytöksiin ja rakenteelliseen korruptioon.
Joensuun Vasemmisto esittää, että uudessa sote-laissa säädetään yksikäsitteisesti sote-alueiden sisäisen ja ulkoisen tarkastustoimen kokonaisvaltaisesta järjestämisestä. Jokaiselle sote-alueelle tulee määrätä yhteinen tarkastuselin, jolle taataan valtuudet niin järjestäjä- kuin tuottajaosapuoltenkin tarkastamiseen sekä riittävät resurssit tehtävästä suoriutumiseksi.
– Kaikkien sote-palvelujen integrointi saman organisaation alaisuuteen mahdollistaa huomattavan taloudellisen tehostamisen, Dannenberg korostaa. – Yhdistämisestä saavutettavat hyödyt uhkaavat nyt kuitenkin kilpistyä valvonnan puutteisiin. Siksi sote-alueiden yhtenäisestä tarkastustoimesta kannattaa ehdottomasti säätää jo etukäteen, eikä vasta sitten kun veronmaksajien rahoja on jo hukattu tehottomuuteen ja väärinkäytöksiin miljardien eurojen edestä.
Lisätietoja:
Varapuheenjohtaja Alia Dannenberg
aliadannenberg [at] hotmail [dot] fi