Me allekirjoittaneet kaupunginvaltuutetut esitämme, että kaupunginvaltuuston kokoukset videoidaan. Esitämme, että kaupunki selvittää mahdollisuudet välittää kaupunginvaltuuston kokoukset suorina lähetyksinä internetissä ja kokousten jälkeen videot laitetaan kaikkien katsottaviksi kaupungin internetsivuille.
Kaupunginvaltuuston kokoukset videoidaan jo nyt monessa kunnassa, mm. Helsingissä, Viitasaaressa, Kauhajoella, Raaseporissa, Seinäjoella ja Kuopiossa. Lisäksi monissa kunnissa videointi on vireillä. Valtuuston kokousten videointi on viime vuosina ollut kasvussa ja myös Joensuun on hyvä olla mukana luomassa entistä parempaa ja avoimempaa päätöksentekokulttuuria.
Videoinnin järjestämiseen voi ottaa mallia muista kunnista tai räätälöidä Joensuulle oma malli. Videoinnin järjestämistä voidaan miettiä myös yhteistyössä kaupungin nuorisotoimen, eri oppilaitosten tai yhdistysten kanssa. Videointi voidaan hoitaa joko staattisilla kameroilla (esim. Kuopiossa) tai kameroilla, joiden takana on joskus myös kuvaaja (esim. Helsinki).
Valtuuston kokoukset ovat julkisia päätöksentekopaikkoja, jonne kuntalaiset voivat halutessaan saapua. Nykyisin kokousten seuraaminen vaatii saapumista kokouspaikalle. Tämän vuoksi valtuuston kokouksia seuraa vain pieni osa kuntalaisista. Valtuuston kokousten videointi lisää avoimuutta ja politiikan läpinäkyvyyttä. Mahdollisuus seurata valtuuston kokouksia internetissä lisää kuntalaisten kiinnostusta politiikkaa ja päätöksentekoa kohtaan. Kokousten suorat videolähetykset voivat lisätä erityisesti nuorten kiinnostusta politiikkaan. Kokousten videointi myös monipuolistaa ja parantaa kokousten päätösten leviämistä eteenpäin.
Joensuussa 20.12.2010
Anni Järvinen